poni tyttö

Sami Korkiakoski: Elossa – Jees I Like it!

Viimeaikaisissa näyttelyissäni olen installoinut teokseni runsaiksi maalausryppäiksi. Olen käyttänyt yksittäisiä maalauksia ikään kuin värinä pensselissä, tehden niistä suurempaa kokonaisuutta. Jokainen maalaus on tärkeä, mutta on kiehtovaa katsoa maalausten yhdistyvän toisiinsa viivan ja värin jatkumon kautta teoksia installoidessa. Muodostuu kolmiulotteinen pinta, tila tulee osalliseksi ja teos lähemmäksi katsojaa.

Näyttelyn nimi on sama kuin installaatiolla, joka alkoi rakentua tänä syksynä työhuoneellani. Otin esille vuoden 2012 “Jees I Like It”- teoksen. Maalaus ja sen teksti olivat mielestäni huvittavat – siispä riittävät olemaan lähtökohtana taideteokselle. Sain installaationi elämään pitkällisten kokeilujen kautta. Tunsin taiteeni ansiosta taas kerran olevani elossa.

Teemaksi maalaamisessani on vuosien varrella muodostunut rytmi ja liike. Konkreettisempaakin aihetta teen, mutta maalaan sen usein näkymättömäksi. Jää vain muistuma tai jälki. Tai tunne hetkestä. Olen kuunnellut musiikkia ja itseäni. Kokenut. Kokeillut. Elänyt. Menettänyt. Rakastanut. Syönyt. Juonut. Lopettanut. Aloittanut uuden.

Kuopiossa asuva Sami Korkiakoski (1978) on valmistunut taiteen maisteriksi, Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2007 ja kuvataiteen maisteriksi, Kuvataideakatemiasta vuonna 2013. Hän on pitänyt aktiivisesti näyttelyitä vuodesta 2002 ja hänen teoksiaan on useissa julkisissa kokoelmissa mm. Suomen valtio, Sara Hildénin taidemuseo ja Wäinö Aaltosen museo. Hänen taiteilijan uraansa kuuluvat myös livemaalausperformanssit, joista viimeisimpinä Viapori Jazz Helsingissä 2013 ja ANTI -festivaalit Kuopiossa 2014.

Korkiakosken näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus sekä Taiken Itä-Suomen aluetoimipiste.