TitanikGallery_flyer

Marnic Circus

Marnic Circus taiteilijapiirin osasto M.C. samoaa Suomen maaperällä syyskuussa. He toteuttavat Turussa 13.9. alkaen laajamittaisen ja moniosaisen performanssin pohjautuen Rokkari Kuninkaan fiktiiviseen legendaan. Kokonaisuudessaan teos kytkeytyy syvälle Suomeen ja vastaa modernien myyttien, post-modernien seremonioiden ja henkilökultin kaipuuseen.

Kuningas palaa viimeiselle leposijalleen. R.I.P. 2014

Titanik-galleriaan esille tulevan näyttelyn avajaisissa nähdään perjantaina 19.9. performanssin toinen osa, joka sisältää musiikkia. Näyttely koostuu performanssin ensimmäisestä osasta syntynyneestä dokumentaarisesta materiaalista.

Marnic Circus on viiden taiteilijan muodostama ryhmä, joka on perustettu vuonna 2004 Bremenissä, Saksassa. Ryhmän taiteellinen toiminta rakentuu soljuvasti maalauksen, piirustuksen, installation, elokuvan ja sarjakuvan ympärille sekä tarpeen tullen vielä laajemmin taiteen eri osa-alueille. Institutionaalisten raamien karttaminen työskentelyssä ja teosten esitys- ja tapahtumapaikoissa on olennaista, koska siten on mahdollista luoda paljon laajempi kirjo merkityksiä.

Autonominen luovuus on Marnic Circuksen työskentelyn ydin.