OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Adam Basanta: Louder than a beating heart

Äänekkäämpi kuin sykkivä sydän on kokoelma uusia ääniteoksia, jotka ovat syntyneet Basantan kahden kuukauden mittaisen työskentelyjakson aikana Titanik A.i.R.-residenssiohjelmassa. Teokset toimivat sekä käsitteellisen subjektiivisen aineiston että ensisijaisen tekniikkansa avulla. Jokainen teoksista pyrkii omalla tavallaan hankaloittamaan totuttuja tapoja, joilla äänen vahvistajat toimivat akustisilla, sosiaalisilla, poliittisilla ja yksilöllisillä elämänalueilla.

Adam Basanta (s. 1985) on Montrealissa asuva ja työskentelevä taiteilija, joka säveltää ja esittää kokeellista musiikkia. Hänen työnsä sisältävät installaatioita, elektroakustisia ja instrumentaalisia sävellyksiä, paikkasidonnaisia interventioita ja elektronisia performansseja. Eri medioita sekoittamalla hän tutkii käsitteellisten ja sensooristen leikkauspisteiden ulottuvuuksia kuuntelemisessa, instrumentaalisuuden epävakautta ja tapoja, joilla tila ja paikka voivat artikuloida. Basantan ääni-installaatioita, konsertteja ja teoksia on ollut esillä festivalleilla, gallerioissa ja instituutioissa ympäri maailmaa, ja hänen teoksensa ovat saaneet tunnustusta sekä kotimaassaan että kansainvälisellä taidekentällä.

——

Louder than a beating heart is a collection of new sound works investigating amplification as both conceptual subject matter and primary production technique. Each work strives to complicate, in its own way, the manners in which amplification operates in the acoustic, social, political, and personal spheres of life.

Adam Basanta (b. 1985) is a Montreal-based sound artist, composer, experimental music performer. His work traverses sound installations, electroacoustic and instrumental composition, site-specific interventions, and laptop performance.
Across disciplines and media, he interrogates intersections between conceptual and sensorial dimensions of listening, instabilities of instrumentality, and means with which site and space can be articulated. His sound installations and concert works have been presented in festivals, galleries, and institutions worldwide, and have been awarded multiple national and international prizes.