Pilvari Pirtola (s. 1978) on Kuvataideakatemiasta 2008 valmistunut taitelija joka työskentelee nykytaiteen laajalla kentällä käyttäen tekniikkanaan kaikkea maalauksesta äänitaiteeseen ja performansseihin. Dance in the Flames of a World Burning Down on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Turussa.
Pirtola täyttää galleriatilan maalauksista, valokuvista, liikkuvasta kuvasta sekä äänestä koostuvalla informaatiotulvalla, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Raivokkaat ja poliittisesti latautuneet teokset kuvaavat kylmän nyky-yhteiskunnan tuloa tiensä päähän.
Dance in the Flames of a World Burning Down on keskimmäinen Pirtolan tämän syksyn näyttelytrilogiasta, jonka edellinen osa Set the World to Flames oli Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella 27.8.-13.9. ja viimeinen osa aukeaa 5.10. Galleria Gjutarsissa Vantaalla.
Aiemmin Pirtolan teoksia on muualla nähty mm. Ateneumin. Tennispalatsin, Hämeenlinnan sekä Jyväskylän taidemuseoissa. Pirtolan teoksia on myös muutamien museoiden kokoelmissa.
Taiteilijan työskentelyä on tukeneet Taiteen keskustoimikunta sekä VISEK