• Home
  • Exhibitions
  • Residency
  • Publication
  • Arte
  • Info
Titanik
Menu
  • Home
  • Exhibitions
  • Residency
  • Publication
  • Arte
  • Info

Nektario | 28.2.2024 klo 17–19

director

Nektario-keskustelusarja

Nektario-keskustelusarja on osa Arte ry:n vuonna 2024 järjestämää uutta toimintaa. Ensimmäisen Nektarion vieraat ovat Laura Naukkarinen ja Henrik Pathirane, jotka kertovat omasta suhteestaan kokeelliseen julkaisemiseen. Heitä haastattelee Aurora Ala-Hakula. Tilaisuus järjestetään Titanikissa keskiviikkona 28.2. klo 17–19. Penkit asetellaan keskustelussa rinkiin ja haastattelun aikana kaikki voivat esittää kysymyksiä. Haastattelun jälkeen osallistujat voivat vapaasti jakaa kokemuksiaan kokeellisesta julkaisemisesta ja omasta taiteellisesta työskentelystään. Paikalle voi tulla myös vain kuuntelemaan. Keskustelu käydään suomeksi.

Laura Naukkarisen, Lau Naun, musiikki häilyy elektroakustisen kokeellisuuden ja lempeän lauluntekijyyden rajoilla. Hän on julkaissut 10 kokopitkää albumia, joista tuorein, yhtyeen kanssa tehty levy Aphrilis julkaistiin marraskuussa Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän on tunnettu myös elokuvamusiikista sekä monikanavaisista ääni-installaatioista. Lau Naulle tuttuja keikkapaikkoja ovat legendaariset Tokion Super Deluxe, San Franciscon the Lab ja Castro Theatre sekä New Yorkin Pioneer Works ja Issue Project Room.

Henrik Pathirane on helsinkiläinen kirjailija ja kuvataiteilija. Pathiranen seuraava näyttely on Galleria Huudossa kesällä 2024 ja viimeisin runokirja olem ilmestyi Poesialta 2021. Hän harjoittaa kokeellista kustannustoimintaa Humahdus-nimellä ja toimittaa Yö Chapbooks -vihkosarjaa Yö ry:lle.

Lau Naun kuva: Vera Marmelo
Pathiranen kuva: Verna Joki

keskustelu kuunneltavissa täällä

NECTARY discussion series

In 2024, Arte ry organizes a discussion series where invited guests are interviewed about current topics related to art. In the first meeting, Laura Naukkarinen and Henrik Pathirane will discuss experimental publishing. They will be interviewed by Aurora Ala-Hakula. The event will take place in the Titanik gallery on Wednesday 28th February from 5 –7 pm.  Discussions are held in Finnish.

Lau Nau´s picture: Vera Marmelo
Pathirane´s picture: Verna Joki

Related Articles

Black and white photo of Diego Aguirre Fernández leaning against a wall
Titanik A.i.R. | Diego Aguirre Fernández | 02.07.–31.07.2026
The picture: The miniature depicts a scene from Khwaju Kirmani's (1290–1349) poem Gol and Nouruz. Artist unknown. Circa 15th century.
Frequencies 2026 – Titanik A.i.R. x Sibbe Atrium | Persian Garden #1 by Sina M Fard | 02.07.–02.08.2026
mensajito.mx device
Free internet radio workshop at Titanik
photo of a concrete surface with a ring-shaped stain on it, and some fabrics
Risako Yamanoi & Özgü Gündeşlioğlu | the void swallows the names we gave it | 19.06–12.07.2026