Hiljaisuus koetaan usein melun vastakohdaksi, äänen puuttumiseksi. Todellisuudessa täydellistä hiljaisuutta on arkielämässä mahdotonta saavuttaa. Nyky-yhteiskunnassa hiljaisuudesta on markkinoinnin avulla tehty luksustuote. Kiireisen elämän keskellä yksinoloa ja rauhoittumista harjoitellaan erilaisilla leireillä. Olemme vieraantuneet hiljaisuudesta ja länsimaisen ihmisen on jopa väitetty pelkäävän sitä. Sosiaalinen hiljaisuus koetaan epämiellyttäväksi, ja siihen liitetään usein negatiivisia sanoja, kuten ʻkiusallinenʼ tai ʻvaivaannuttavaʼ.

Sisäilman erottaminen ulkoilmasta on avaruusajan tuote. Rakennukset, toinen vaatekertamme, ovat näinä vuosikymmeninä lähentyneet ominaisuuksiltaan avaruuspukua. Samaa vauhtia kuin olemme menettäneet sekä kosketuksemme että otteemme maapallon ilmastoon olemme kohdistaneet kontrollimme rakennusten sisälle.

Mikään ei tuo helpommin muistoja mieleen kuin tuoksu. Tuoksu tulee yllättäen, hetken ohikiitävän, mutta loihtii heti lapsuuden kesän järven rannalla mehevien mustikkapensaiden ja kielojen kanssa; tai uunissa paistuvat piparit maalla mummolassa, tai grillijuhlat perheen kanssa loppukesän auringon keltaiseksi polttamalla nurmikolla.

Viimeaikaisissa näyttelyissäni olen installoinut teokseni runsaiksi maalausryppäiksi. Olen käyttänyt yksittäisiä maalauksia ikään kuin värinä pensselissä, tehden niistä suurempaa kokonaisuutta. Jokainen maalaus on tärkeä, mutta on kiehtovaa katsoa maalausten yhdistyvän toisiinsa viivan ja värin jatkumon kautta teoksia installoidessa.