Hengittäminen on niin tavallista, ettei sitä ajattele juuri ollenkaan päivittäisessä elämässä.
Hengittäminen on elinehto. Se on fyysistä, perustavanlaatuista. Voisiko hengittämistä ajatella suorittamisena?
Pidätän hengitystäni. Oloni muuttuu tukalaksi. Mietin kuinka kauan pystyisin olemaan hengittämättä pakon edessä.
Ajatus ahdistaa minua.
Luin viime syksynä Anaïs Ninin päiväkirjoja. Eräässä tekstissä Nin pohtii auttamisviettiään. Sanojensa mukaan hän muuttuu toiseksi,
laittaa itsensä sivuun. Hän kirjoittaa katselleensa kaloja ja siirtyneensä veteen sekä siellä olevien kalojen ruumiisiin.
Hän sanoi lumoutuneensa niiden tavasta hengittää, että unohti hengittää naisena, omasta puolestaan.
Mietin toiseksi muuttumista. Mietin kaloja ja niiden tapaa hengittää. Mietin millaista se on kun unohtaa hengittää naisena.
Mietin mitä ajatuksia Anaïs Ninin feminismi minussa herättää. Mietin minkälainen feministi minä olen.
Titanikin residenssissä tulen työskentelemään Millaista on hengittää lihasiivellä? -teoskokonaisuuden parissa.
Kokonaisuus on pitkäkestoinen ja monimuotoinen, joka sisältää niin esityksellisiä kuin muunlaisia eleitä erilaisissa ajoissa ja paikoissa.
Tulen esittämään kokonaisuuteen liittyvän esityksen residenssin loppupuolella.
Minna-Kaisa Kallinen on monialainen taiteilija. Hänen työskentelyynsä kuuluu olennaisesti kirjoittaminen, musiikki, toisto ja kierrätys.
Hän on kiinnostunut tarinoista ja niiden vaikutuksesta yhteiskuntaan. Tällä hetkellä häntä inspiroi kalat, turkoosi väri, kaikenlainen kiiltävä ja betoni.
minnakaisakallinen.com
Kuva: Juuso Paaso
